Runoja ihmeellisestä arjesta

Tarinan sijasta päätin kirjoittaa teille sadunomaisia runoja arjesta :)

Mielikuvitus

Löysin puun, jossa kasvoi hedelmiä.

Omenoita, viinirypäleitä ja kookospähkinöitä.

Poimin yhden kookospähkinän ja vein sen kouluun.

Opettaja kysyi minulta, mistä olin moisen saanut.

Kerroin poimineeni sen puusta.

Opettaja ei uskonut minua, vaan syytti valehtelijaksi.

”Suomessa ei kasva kookospähkinöitä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!”.

Seuraavan kerran kun kävelin hedelmäpuun ohitse,

tokaisin sille vihaisesti: ”Suomessa ei kasva kookospähkinöitä”.

Nyt hedelmäpuussa kasvaa enää vain viinirypäleitä ja omenoita.

Satakieli

Kävelen täydessä pimeydessä,

sillä joku on varastanut kaikki katuvalot.

Pelottaa.

Kuin tyhjästä, eteeni lennähtää pikkuinen satakieli.

Se ojentaa minulle keltaiset,

valoa hohtavat saappaat.

Lintu iskee silmää

ja pyrähtää horisonttiin.

Minä jään loistamaan pimeyteen,

ja pelko valuu sateen mukana puun juuriin.

Hammaskeiju

Kupliva nauru täyttää kadun,

katsahdan ympärilleni,

mutten näe ketään.

Kuvittelinko kaiken,

vai olenko tulossa hulluksi?

Katsahdan häpeissäni maahan,

ja huomaan jotakin.

Hammaskeijuhan se siinä,

irvistelee minulle.

Kertoo hekottaneensa siksi,

että melkein tallasin hänet kuoliaaksi.

Kysyn,

mitä hauskaa siinä muka on.

Ei mitään, hän vastaa,

mutta on mukavampi nauraa kuin itkeä.

Appelsiini

Kun heräsin aamulla,

olin muuttunut appelsiiniksi.

Ihoni oli oranssi

ja se tuoksui hyvälle.

Kokeilin itseäni haarukalla,

se kirpaisi.

Vedin haarukan pois,

lipaisin sitä.

Se maistui todella hyvälle.

Minua alkoi pelottaa,

sillä joku  voisi haluta syödä minut.

Piilouduin kassakaappiini

ja lukitsin oven.

Olen vieläkin täällä,

kassakaapissa.

En tiedä, olenko edelleen appelsiini,

sillä kassakaapissa on niin pimeää

ja hukkasin avaimen.

Äänet päässäni

Istuin ojassa,

tuijottamassa sammakon kutua.

“Olisipa hauskaa viedä kutua kotiin ja kasvattaa sammakoita”

ajattelin huvikseni.

“Älä ole typerä, niin ei saa tehdä!”

vastasi tuttu ääni pääni sisällä.

Hätkähdin,

se oli ala-asteeni opettaja.

Miten ihmettä se siellä teki,

vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Mamma

Kuin uisi meressä,

joka on aivan tyyni.

Mutta sitten,

laineet alkavat keinuttaa.

Suloisesti.

Mutta samalla tiedän,

että pinnan alla on jotain.

Ja aallot kasvavat isoiksi,

ne vyöryvät ylitseni.

Toivon,

etten huku.

Että aallot vain puhdistavat,

vievät ikävän pois.

Sillä muisto,

jonka haluan säilyvän sinusta,

Ei ole ikävä.